”en kadu hetkeäkään sitä, että en ole kirjoittanut, enkä uhrannut ajatustakaan blogille puoleen vuoteen”

Siitä on puoli vuotta… siis kuusi kuukautta? kun viimeksi olen tänne wordpressiin kirjautunut ja teille kirjoittanut. Voin sanoa, että tuo aika on kulunut ihan hurjan nopeasti. En kadu hetkeäkään sitä, että en ole kirjoittanut, enkä uhrannut ajatustakaan blogille. Kaiken lisäksi kynnetkin ovat saaneet tuon puoli vuotta hengähtää, en ole lakannut niitäkään! Siis kynsibloggaaja ja puoli vuotta ilman kynsilakkaa? Kyllä vain, hyvältä tuntui, ei sitä ainaista lakkojen poistoa, nyt on PAKKO lakata- tuskailua vaan täysin vapaata ei huolta kynsistä- meininkiä. Jopa käsien rasvaaminen jäi vähemmälle ja tällä hetkellä mulla on pidemmät ja vahvemmat kynnet kuin on hetkeen ollut.

Ja miksi en ole lakannut, postannut, blogannut, kuvannut jne puoleen vuoteen? Ei ole suoraan sanoen kiinnostanut, eikä aika riittänyt istahtaa koneen ääreen saatika lakkailemaan kynsiä. Kesän ajan olin myös sellaisessa työpaikassa (olen kyllä edelleen, mutta vain muutaman vuoron kuussa), missä kynsilakkoja en voinut pitää tietyllä työpisteellä, joten koin aika hankalaksi koko kynsien lakkaamisen. Yksi suuri syy on myös se, että talven aikana siirryttiin yhden kameran talouteen, kun myin omani ja nyt toimitaan poikaystävän paremmalla kameralla ja itse kuvaan myös paljon puhelimella sen lisäksi.

IMG_20171001_111149.jpg

Selityksiä mulla olisi vaikka muille jakaa, mutta tärkeintä lienee se, että nyt koen olevani motivoitunut kynsien/ meikkailunkin puolelle. Toivon nimittäin, että pääsisin raottamaan tänne blogiin hieman tuota meikkauspuoltakin, kuten keväällä oli jo havaittavissa mm. arvontapalkinnon myötä.

Ihanaa on huomata se, että lukijat eivät ole tauon aikana hävinneet minnekkään, vaikka sanaakaan sanomatta hiljenin ja hävisin. En ole nimittäin puolen vuoden aikana juurikaan jättänyt jälkiä muidenkaan blogeihin. Toki postauksia olen lukenut, mutta paljon vähemmän kuin aiemmin. Kaiken kukkuraksi Facebookin seuraajamäärä on tämän hiljaisuuden aikana kasvanut, tosi outoa. Instagramissa olen toki ollut aktiivinen koko tämän hiljaisen ajan, sinne on niin helppoa ja nopeaa päivitellä kuulumisia ja tapahtumia. Olenkin huomannut, että siellä muutamat seurailevat minua ahkerasti ja mukava niin!

IMG_20171001_111152.jpg

En muuten aio luvata, että nytkään postaan teille 5krt/viikko tai edes joka viikko, mutta pyrin siihen, että ainakin yhden postauksen saisin viikossa pihalle. En halua ottaa tästä hommasta stressiä, tämä kun on alun perinkin ollut minulle _mukava_ harrastus, eikä mitään pakkopullaa, miltä keväällä ehkä alkoi tuntumaan. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että intoa on kuin pienessä kylässä ja ideoita kynsiin mielessä heti jo muutamia. Täytyy ehkä valjastaa kavereitakin lakattavaksi, kun en jaksa omia koko ajan poistella. Veikkaan, että siellä heti on joku innokas naapuri käsi pystyssä ;).

Kuvituksena tässä postauksessa viimeisimmät kynteni, eli siis ensimmäiset lakkailut kevään jälkeen. Meinasi muuten pikkuisen käsi täristä ja lakat levitä, kun ei ollutkaan enää samanlaista otetta hommaan kuin vielä keväällä. Kynsinauhatkin kaipaavat nyt kipeästi huoltoa ja muutenkin täytyy aloittaa taas kunnon käsien rasvailu, onhan talvikin tulossa!

DSC_0281.JPG IMG_20170930_155619.jpg

Puolessa vuodessa tämä corgipoikakin on kasvanut ihan hurjasti, taitaa olla jo täysin aikuisten mitoissa ja reilun viikon päästä juhlitaankin jo 1-v. synttäreitä. Ihan hurjaa! Terhosta taisin lupailla postauksia lisää jo aiemminkin, joten niitä tulossa…

testissä- ihonhoito ja hiukset

Täällä taas! Kevät on startattu ja ollaan saatu nauttia ihanista aurinkoisista kurakeleistä :D Tuon matalajalkaisen koiran kanssa nämä kelit on kyllä aivan parhaat, mutta tiesin kyllä sen jo rotua valitessa ;). On vaan poju välillä vähän liiankin innoissaan kaikista kuralammikoista, että suihku kutsuu lenkkien jälkeen!

Minun ei ollut tarkoitus pitää mitään taukoa kirjoittelusta, mutta jotenkin blogin avaaminen ja tänne kirjoittaminen tuntui ylitsepääsemättömän vaikealta. Tänään postiluukusta kolahti Bornprettystoren paketti ja sieltäkin sain uutta intoa kynsiin liittyen! Tänään kuitenkin esitellään vielä tuotteita, joita myös arvontapalkinnosta löytyi. Ihan kaikkia en ole testaillut, mutta suurimman osan kyllä. Mitään esittelypakkoakaan minulla ei näiden suhteen ollut. Nämäkin tuotteet löytyivät Olet Kaunis-nettikaupan paketista.DSC_0466

Kasvojenhoitotuotteista kasvovesi on testattu jo moneen kertaan. Hyvän tuoksuinen ja hyvin toimii, tykkään kyllä. Kasvonaamiota en ole _muistanut_ kokeilla.

So Totally Clean –puhdistusvesi rasvoittuvalle ja sekaiholle on tehokas tuote kasvojen ihon päivittäiseen puhdistukseen.

Kirkastava ja kuoriva Peel Off -naamio. Tämä kirkastava naamio heleyttää väsyneen ihon jopa muutamassa minuutissa.

DSC_0472

Täysikokoiset Batiste kuivashampoot maksavat nettikaupassa 7.90e/kpl ja ovat kyllä testaamistani kuivashampoista parhaimpia mitä tiedän. Pinkki pullo on todella tuuheuttava kuivashampoo ja vihreällä saa aikaan luonnollisemman ja kevyemmän lookin, mutta molemmat tekevät hiuksista puhtaat.

DSC_0484

Paketissa oli myös kosteuttavat hanskat. Nämä voi laittaa käteen kun on rasvannut ne, näitä en ole testannut, mutta vastaavia kyllä ja tykkään. Myöskään mustapääliuskoja en ole vielä ehtinyt kokeilemaan, vastaavia kyllä ja olen aina tykännyt. Nyt siis äkkiä testaamaan näitäkin!

Ne imevät rasvaisuutta ja jättävät nenän silkkisen pehmeäksi. Mustapäät, ei kiitos enää.

Adop’t tuoksut

Olen aika herkkä voimakkaille tuoksuille ja hajuvesiä minulta löytyy näiden Adop’t tuoksujen lisäksi huimat kaksi kappaletta. Olen nuoresta asti tykännyt käyttää enemmän body mistejä tai jotain muita miedompia hajusteita. Tosin sekin on aina hyvin vaihtelevaa, että muistanko/ jaksanko suihkauttaa mitän ylimääräistä hajua itseeni aamulla. Kokemuksia on siitäkin, että jokin tuoksu on ollut liian voimakas ja päänsärky ja paha olohan siitä vain tulee, joten olen aika varovainen tuoksuttelemaan. Toisten tuoksut minua harvemmin haittaavat, mutta ne vanhempien leidien aivan liian voimakkaat ja pistävät tuoksut saavat heti reagoimaan pahoinvoinnilla.

DSC_0486

Kerroin lievästä tuoksuherkkydestäni ja, että pidän kukkaisista, miedoista ja makeista tuoksuista ja Adop’t:lta lähetettiin minulle yhteensä kuusi kappaletta tuoksuja, joista kolme miedointa jätin itselle. En ollut varma, mitkä tuoksuista oli valikoitu juuri minulle, koska ne tulivat kahdessa paketissa ilman sen kummempaa viestiä, mutta päättelin haistelun perusteella näiden kolmen kuuluvan minulle :D. Ja mitä ihmettä, nämähän ovat vaaleanpunaisia, juuri sopivasti minulle <3.

DSC_0495

Tuoksut löydät tästä linkistä, mutta tässä pieni kopsattu tekstipätkä:

adopt’ on korkealuokkainen Ranskassa suunniteltu ja valmistettu tuoksusarja. Kaikki adopt’ tuoksut kuuluvat hienompaan eau de parfum -kategoriaan; hajuvesien kalleinta ja hienointa ainesosaa, tuoksutiivistettä,  käytetään enemmän kuin esimerkiksi eau de toilette:ssa. Tarkoin valikoidut ainesosat ja valvottu tuotantoprosessimme Ranskassa takaavat aina 100 % laadukkuuden.

DSC_0498

Hintaa tuoksuilla on 8,90€/kpl ja pullot ovat 30ml kokoisia. Mulla ainakin on tapana säilyttää hajuvedet pystyssä, jossakin sopivassa paikassa ja nämä pitkät ohuet pullot ovat siihen tarkoitukseen vähän huonoja. Onneksi ulkonäkö ei vaikuta sisältöön!

DSC_0503

Näistä kolmesta tuoksusta Flower Girl ja Rose Jasmin ovat mun lempparit. Kolmas tuoksu Fleur de cerisier on hieman voimakkaampi kuin kaksi edellistä. Flower Girl ja Rose Jasmin ovat tuoksultaan pehmeitä ja naisellisia, eikä Fleur de cerisierkään niistä paljon eroa, mutta omaan nenääni vaikuttaa voimakkaimmalta tuoksultaan :D. Kuten sanottu, olen herkkä näiden kanssa!

DSC_0450

Tässä vielä kolme arvontapalkintoon mennyttä tuoksua. Tuo keskimmäinen sisältää glitteriä ja on varmasti oikea bilehileen tuoksu! ;)

Tämänkään postauksen linkkien klikkailu ei hyödytä minua millään lailla, linkit ovat vain helpottamassa teidän elämäänne, jos ja kun innostuitte näistä tuoksuista yhtä paljon kuin minä!

arvonnan voitti…

Arpoja kisassa oli yhteensä 132kpl ja random.orgin arpomana voittajaksi selviytyi nimimerkki sikkuralla, Onnea! Laitan sinulle pian sähköpostia. Aikaa vastata on 48h, jonka jälkeen arvotaan uusi voittaja, että saadaan paketti matkaan.

Kiitos vielä kaikille osallistujille, toivottavasti jäätte seuraamaan blogia pidempäänkin, ettekä vain arvonnan takia ;)

DSC_0432

Terho- welsh corgi pembroke

Arvontaan osallistujista valehtelematta ainakin 1/3 toivoi enemmän koirapostauksia eli juttuja meidän Terhosta. Mielelläni kirjoittelen ja tämä pojuhan on oikea linssilude, joten kuvitustakin löytyy. Ikää tällä riiviöllä on huomenna 17vkoa, hampaat tippuu suusta ja rokotukset on saatu. Koirakamuja löytyy jo ja mikä olisikaan sen ihanempaa kuin riehua toisten kanssa ihan päättömästi? Niin ja riehua osataan kyllä ihan itsenäisestikin, ns.corgihepulit ovat arkipäiväisiä ja siinä vaiheessa juostaan päin kaikkea mikä tielle sattuu.
IMG-20170130-WA0001

Kerron tähän väliin ihan vain meidän kuulumisia, mutta myöhemmin voisin kirjoitella myös rodun ominaisuuksista ja niiden toteutumisesta Terhossa. Sen voin sanoa, että enempää corgi tämä ei varmasti voisi olla, ruokahalut on todellakin kuin hevosella ja kaikkea täytyy paimentaa. Haukkuminen on onneksi pysynyt minimissä.

IMG-20170130-WA0003

Osaan olla hieno ja ylväs corgipoika!

WP_20170106_13_18_02_Pro

Tyylinäyte Terhon tavanomaisimmasta nukkumisasennosta. Ja paras alusta nukkumiseen on pissipyyhe tai paljas lattia. Sängyt ovat ihan yliarvostettuja. Tosin nyt pissipyyhkeet ovat historiaa, kun isosta pojasta on pikkuhiljaa tullut sisäsiisti satunnaisia vahinkoja lukuunottamatta.

WP_20170115_21_27_31_Pro

Ai hurmaako nämä korvat ja silmät sinutkin? Koko kortteli on sekaisin tästä suloisuudesta.

WP_20170127_19_37_54_Pro

Ollaan vältytty tuhoilta tähän asti tarjoamalla paljon sallittua syötävää. Vielä välillä meinaa suuhun eksyä maton reunat ja kädet, mutta koko ajan vähenevässä määrin! Tosin kantapäät ovat koetuksella, onhan tämä paimenkoira, jonka täytyy pitää karjansa koossa. Ja ah ihanaa, kun tällainen iso karvainen matto laitettiin lattialle, siinä on kiva pyöriä ja narskutella luuta, onpa tainnut tulla nokosetkin otettua. Selvästi siis matto vain Terhoa varten :D.

WP_20170128_15_21_06_Pro

Kyllä nautiskeltiin kun aurinko pilkahti kesken synkän tammikuun eikä pakkanenkaan paukkunut. Pennun karvaton masu ei nimittäin kestäisi vielä paukkupakkasia, vaikka muuten tätä pojua ei meinaa saada sisälle millään, ulkona on niin mahdottoman kivaa! Ja tiedättekö mitä, kivet ja kaikki muu ei- sallittu on tosi namia.

WP_20170128_15_23_23_Pro

Ei oltu yksin jäällä, kun aurinko paistoi niin kauniisti, mutta onneksi Terholla löytyy välillä korvat ja kuuloaisti, joka tottelee käskyjä porukankin keskellä. Nimenomaan _välillä_, koska corgi on varmasti tunnettu myös suurista korvistaan, joista häviää kuulo hyvinkin nopeasti. Valikoiva kuulo siis.

WP_20170131_15_40_11_Pro

Kyllä koiralla on oltava sopivan kokoinen sänky. Meillä koiralla on paremmat oltavat kuin itsellä, oma sänky lahoaa käsiin ja koiralle vain parasta ;D. Terho venyy pituutta vielä aika paljon, painoa pitäisi kertyä vähintään saman verran lisää, eli viitisen kiloa, joten sänky on sopiva jossakin vaiheessa. Vaikka edelleen, paras paikka nukkua on tuossa sängyn vieressä lattialla.

WP_20170201_13_03_57_Pro

Pallotkin on alkaneet kiinnostaa ja satunnaisesti osaan tuoda ne myös takaisin. Tykkään kuitenkin juoksuttaa noita tyhmiä omistajia sen pallon perässä. Sit mulla on tämmönen tyytyväinen ilme.

Siinäpä pientä katsausta Terhon elämään viime aikoinan. Kovasti on kasvettu ja näytetään jo koiralta! Naapurit alkuaikoina luulivat Terhoa pehmoleluksi. Kyllä, minä talutan pihalla 20 kertaa päivässä pehmolelua, kun ei muutakaan tekemistä ole :D. Toivottavasti siis oli vitsi.

Mitä blogissa tapahtui tammikuussa?

Tammikuu on blogin synttärikuukausi ja tänä vuonna mittariin tuli 5-vuotta! Sen kunniaksi on juuri tälläkin hetkellä meneillään arvonta, johon pääset tämän linkin takaa. Arvontavoittaja julkistetaan maanantaina.

DSC_0432

Kaikki tällä hetkellä hyväksytyt kommenttiosallistumiset on hyväksytty.

Kosteuttavat geelihanskat ja -sukat postaus keräsi paljon kiinnostuneita lukemaan ja kommentoimaan! :)

LINKKI POSTAUKSEEN

DSC_0206

Blogin synttäreiden kunniaksi sain arvontapalkintoon Palladion mattahuulilakkoja ja pääsin testailemaan niitä itsekin. Blogihistorian ensimmäinen huulipostaus.

TAMMIKUU-001

Äidin kynsillä joulukuun lopulla oli tähtivyö ja sen sain julkaistua tammikuun aikana.

DSC_0056

Omatkin kynnet kasvoivat ja saivat kivoja lakkauksia, ehkäpä lempparein pitkään aikaan oli tämä vaaleanpunainen lumihiutalekynsilakkaus!

DSC_0158

Menkäähän vielä osallistumaan arvontaan!

AVON ”metallilakat”

AVONilta sain arvontaan kolme metallinsävyistä lakkaa arvontaan ja tietenkin, koska sain myös omat versiot, niin halusin testailla ne ja miksipä ei jakaa mielipiteeni myös teille! Itse ainakin tykkään lukea kynsilakkojen arvosteluja toisista blogeista, joten enkohän minäkin niistä voisi kirjoitella. Edelleen haluan muistuttaa, että postauspakkoa minulla ei ollut ja mielipiteet ovat täysin omiani, vaikka ne melkoisen positiivisia nyt ovatkin:D. Täytyy myös sanoa, että AVON oli itselle täysin uusi merkki kynsilakkojen osalta.

DSC_0513

DSC_0443

Sävyinä olivat tällä kertaa seuraavat:

DSC_0534

Raw Gold

DSC_0520

White Gold

DSC_0531

Rosie Gold

Omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti White Gold, koska vanhemmat lukijat varmasti jo tietävätkin, että olen enemmän hopean ja valkokullan ystävä kuin tavallisen kultaisen. Ei siinä mitään, näissä kynsilakoissa ruusukultainenkin (Rosie Gold) oli oikein kaunis sävy.

Ilmeisesti AVONilla lakat maksavat 10e/kpl, jos oikein tulkitsin sivuja. Ne ovat kuitenkin aina jaksoittain tarjouksessa, vähän kuten Oriflamellakin. Ongelmanahan näissä lakoissa oli hieman se, että niiden levittäminen nätisti oli hankalaa. Kuten useat metallilakat, nämäkin tuppasivat raidoittumaan. Peittävyys näissä oli mielestäni todella hyvä ja päällyslakan kanssa raidatkin tasoittuivat.

WP_20170115_15_07_13_Pro

Äidille tehtiin näillä lakoilla kynnet, joihin halusin teippausten avulla eri osioita eri värein. Siinä vaiheessa selvisi, että nämä lakat kuivuvat suhteellisen hitaasti. Ne olivat olleet kynsillä jo hyvän tovin ennen teippaamista ja tuntuivat koskettaessa kuivilta. Teipeistä poistin kaiken ylimääräisen liiman tarraamalla niitä omaan käteen, mutta silti poistettaessa ne veivät joistakin kohti lakkaa mukanaan. Tämän takia lakkauksesta tuli hieman epätasainen. Nämä metalliset sävyt taas olivat äidin mieleen.

DSC_0530

Itselle lakkasin vain yksinkertaisesti jokaisella värillä ja eri värein kynsiä. Peukalossa ja nimettömässä on Raw Gold, joka raidoittui ehdottomasti vähiten, jos ollenkaan. Jokaista lakkaa on kynsillä kaksi kerrosta. Yllättävää kyllä, laitoin sitä lempparia, eli White Goldia vain yhteen kynteen. Näissäkin mulla oli tarkoituksena teippailla eri värein, mutta lopulta päätin antaa kauniiden sävyjen edustaa ihan yksinään.

Palladio mattapunat

Tässä on parin kuukauden aikana kynsiblogeissa ja Facebookin puolella keskusteltu paljon siitä, että riittääkö lukijoilla mielenkiinto pelkkiin kynsiblogeihin tai riittääkö kynsibloggaajilla kirjoitettavaa pelkästään kynsiin liittyvistä asioista. Musta tuntuu, että kynsiblogia on luonnollista lähteä laajentamaan muunkin kosmetiikan puolelle ja sitä on tässäkin blogissa muutamia kertoja nähty. En nyt sano, että alan kosmetiikasta bloggaamaan, en tosiaan, koska en edes koe olevani mikään ahkera kosmetiikan käyttäjä. Tykkään laittautua, mutta valitettavasti nukun mieluummin aamuisin pidempään kuin meikkaan kunnolla :D. Myöhäiset aamut ovat mun juttu! Tällaisia pieniä erilaisia ja piristäviä postauksia voi kuitenkin kynsijuttujen seasta löytyä ja tykkään lukea niitä itsekin muiden blogeista joita seuraan. Ja oma mielipiteeni on se, että tähän tämä blogimaailma ja kynsiblogimaailma taitaa valitettavasti väistämättä olevan menossa, pelkistä kynsistä ei riitä juttua.
DSC_0476

Olet kaunis- verkkokaupan paketista paljastui pari kappaletta Palladio- Velvet matte metallic huulilakkoja. Sehän on vähän niinkuin kynsilakka, eikö? ;) Mulla on aiempaa kokemusta vain Essencen huulipunista, koska niiden hinta ei ole paljoa kirpaissut, vaikka tulisivat käytettäväksi vain kerran tai kaksi. Mukavaa päästä testaamaan myös vähän hinnakkaampia huulipunia/huulilakkoja ja vieläpä mattaisia sellaisia, koska mattapunat ovat ehdottomasti ne, mitkä itseäkin houkuttavat eniten.

DSC_0448

Sävyt Ritzy ja Lavish ovat tummia, toinen punertava ja toinen violettiin taittava todella punainen. Ainakin kestäviä nämä sävyt ovat, kun en saanut pestyä kuvan oton jälkeen näitä swatcheja kädeltä… Samoin huulilta näiden poistaminen oli lähes tuskaa ja toisen sävyn huulikuvat jäivät aika laimeiksi, kun alla oli poskille asti levinneenä edellinen sävy xD. Tosiaan voisin miettiä kaksi kertaa seuraavalla kerralla, kun alan testailemaan, että varmasti löytyy poistamiseen soveltuvat ja tarpeeksi tehokkaat aineet!

DSC_0433

Omaa silmää miellyttää huomattavasti enemmän tämä punaisempi sävy. Tykkään tuosta levitysaplikaattorista, tosinsanoen, olen huono levittämään huulipunaa sillä huulipunamaisella päällä, äh onpa hankala selittää, tiedättehän, se millainen huulipuna yleensä on? :D Tällä sai paljon tarkempaa jälkeä, ilman huulten rajaamistakin.

TAMMIKUU-001

Tässä ne ovat, tämän blogin ensimmäiset huulikuvat. Mulla on aika paksut huulet, varsinkin tuo alahuuli, joten huulipunat tekevät niistä aina vielä muhkeammat, kun reunatkin ovat punaiset. Tykkään, kun huulipunalla saa korostettua varsinkin tuon amorinkaaren, jonka ”terävyydestä” pidän. Kaunis sävy eikö vain?

DSC_0439

Näillä huulilakoilla näyttäisi olevan verkkokaupassa hintaa 8,90e/kpl, joka ei mielestäni ole paha, ottaen huomioon, että olivat pigmenttisiä ja ilmeisen pysyviäkin.

DSC_0499

Nämähän ovat siis metallinhohtoisia huulilakkoja, joka kyllä erottuu mielestäni erinomaisesti kummastakin tuollaisena shimmerisenä hohteena. Tämä tummempi versio oli heti paljon dramaattisempi ja noh, hankalampi saada huulille nätisti. Tiukka rajaus kuvaan ja heti tuli julkaisukelpoista kamaa, hahhah! :D Levittyvyys tosin oli kiinni vain ja ainoastaan tuotteen käyttäjästä eli minusta. Punaisemman kanssa ei ollut ongelmia, tämän toisen kanssa meinasi levähtää pitkin naamaa. Hommaa ei helpottanut se, että nämä tarttuivat huulille tiukasti ja poistaminen ja varsinkin jos ylimenneitä olisi yrittänyt pyyhkiä, niin se olisi ollut aivan toivotonta. Voisimpa vaikka vannoa, että nämä pysyvät hyvin menossa mukana päivänkin aikana!

Haluan vielä huomauttaa, että linkkien klikkailu on ihan turvallista, enkä hyödy siitä millään tavalla. Ne ovat vain ja ainoastaan helpottamassa teitä!

Testissä- Ruby Glisten

Olen edelleen aivan innoissani arvonnasta ja kaikista näistä tuotteista, joita yllätyksekseni sain kaksin kappalein, eli pääsen itsekin testaamaan. Tänään aloitetaan katsastamalla kynsilakkaa Sinful Colorsilta, koska yllättävää kyllä, kynsilakat ovat mulle ne kiinnostavimmat jutut ;). Lakka tuli Olet Kaunis- verkkokaupan paketissa ja mikä sattuma, ettei se ollut mikään sininen tai vihreä, ne kun eivät ole oikein omaan makuuni.
DSC_0548

Kuvaan oli hankala vangita tämän Ruby Glistenin pinkihtävä kimallus. Kynsillä kyllä varsin punainen lakka, mutta häivähdys pinkkiä siellä on näkyvissä! Ihan varmasti on kun tarkasti katsoo ;). Kyseistä lakkaa en enää verkkokaupasta löytänyt, mutta muut Sinful Colorsin lakat löytyvät linkin takaa hintaan 3,90e/kpl. (En hyödy linkkien klikkailusta!)

DSC_0198

Lakka levittyi nätisti ja siveltimellä oli jokseenkin helppo sitä levittää. Kynsinauhoillehan tämä levisi kuin sanonko mikä, mutta siveltimen ansiosta huteja tuli vähemmän! Lakka on hieman jopa hämäävä, se näyttää ihan tavalliselta, mutta sitten tarkemmin kun tutkiskelee niin huomaa tuon kaiken glitterin mitä se sisältää!

DSC_0176

Ja kun tuli ostettua koira, niin pakkohan se oli koira-aiheinen leimauslaattakin ostaa? Nimettömissä on luuleimausta, joka kyllä on ehdottomasti laatan kivoin leima. Keskarissa ei niin selkeä leima, jossa on paljon erirotuisia koiria. Leimauslaatassa oli myös kissoja ja kissoihin liittyviä kuvioita, joille myös tulee varmasti käyttöä. Leimaukset Essencen Stamping Whitella.

DSC_0539 Viimeisenä tällainen blogin takaa- kuva. Tällainen on tilanne kynsillä nyt, kun samalla lakkauksella on menty kolme? viikkoa. Stressi ja kiire katkoi osan kynsistä, tietenkin ne heikoimmat eli keskarin ja etusormen. Siitä ne taas kasvaa ja täytyy rasvata ahkerammin.

Blogin syntymäpäivän kunniaksi arvonta

Moikkamoi ja pahoittelut taas pitkästä postaustauosta, vaikka pääsinkin hyvään vauhtiin tammikuun alussa. Nyt on suurimmat kiireet selätetty, kandin työ palautettu ja nyt vain odotellaan, että se menee läpi :D. Sen ympärillä ja yliopistolla on pitkälti päivät pyörineet nyt viimeiset viikot ja vähän olen yrittänyt ylläpitää sosiaalistakin elämää, unohtamatta tietenkään tuota koko ajan kasvavaa koiranpentua, joka keksii joka päivä jotain uutta. Voi kamalaa ne pakkaspäivät, kun jouduttiin olemaan neljän seinän sisällä ja hepulit iski… Siinä juoksi poju päin seiniä, tuoleja ja ihan kaikkea, eikä mikään pysäyttänyt sitä hepulia :D.

Nyt on kuitenkin aika blogin viisivuotissynttäreiden! Kamalaa ajatella, että siitä on jo viisi vuotta, kun 25.1.2012 kirjoitin ensimmäisen postaukseni tähän blogiin. Suurin osa alkupään postauksista on arkistoitu, eikä ne ole enää näkyvillä tilanpuutteen vuoksi. Sen voin sanoa, että paljosta ette ole jääneet paitsi :D! Hyvällä omalla tunnolla voin myös kehua, että taidot ja tiedot ovat todellakin kasvaneet tämän viiden vuoden aikana sekä bloggauksen että kynsien suhteen. Viidessä vuodessa on tapahtunut myös paljon muuta, valmistuin ylioppilaaksi, pidin välivuoden, pääsin yliopistoon, muutin pois kotoa ja yhteen avopuolison kanssa ja nyt viimeisimpänä tuo perheenlisäys eli koira <3. Vuoden päästä toivottavasti suunnitellaan jo valmistujaispippaloita.

Ja pitäisiköhän sitä mennä itse asiaan. Olen ainakin facebookin puolella hehkuttanut, että sain ihania sponsseja tähän arvontaan ja taitaa olla arvoltaan ja tavaramäärältään suurin arvonta, mitä tässä blogissa on nähty. Palkintoja lähettivät Tradeva (Adopt.fi), Avon Cosmetics ja Olet Kaunis– verkkokauppa. Loput palkinnosta on itse ostamiani tuotteita. Sain tuotteista myös omat kappaleet ja aion tässä ajan mittaan kirjoitella niistä omia mielipiteitäni. Mitään kirjoituspakkoa en saanut, eli kirjoitan jos kirjoitan, mutta mukana on niin mielenkiintoisia ja ihania tuotteita, että pakkohan niistä on kirjoittaa! Palkinnossa on paljon erilaisia tuotteita, joten kaikkia blogin lukijoita on ajateltu, kaikki kun eivät pelkästään kynsihörhöjä ole ;).

Kynsille- blogin synttäriarvonta 25.1.-5.2.2017 klo 21.00 asti! Voittaja julkaistaan 6.2.2017 ja hänelle ilmoitetaan sähköpostitse.

DSC_0432

Arvonnassa on mahdollisuus voittaa yllä näkyvä palkinto.

Arvonnan säännöt (lue tarkasti!):

  • Arvontaan voivat osallistua kaikki. Jokainen saa sääntöjen mukaan tehdystä osallistumisesta yhden arvan. Arpoja on mahdollisuus saada yhteensä neljä. Julkaisen hyväksytyt osallistumiset parin päivän sisään.
  • Sääntöjen mukaan tehty osallistuminen sisältää nimimerkin, sähköpostin ja arpojen lukumäärän. Sähköposti näkyy vain minulle sähköpostikentän kautta laitettuna ja se riittää.

Lisäarpoja voit saada seuraavasti…

  • Seuraat Kynsille- blogia Facebookissa (+1arpa)
  • Seuraat Instagramissa @miiamh (+1arpa)
  • Annat risuja/ruusuja tai kysyt kysymyksen/kysymyksiä (+1arpa)

Onnea kaikille arvontaan!

DSC_0442

Olet Kaunis lähetti hurjat yhdeksän tuotetta, mukana on kynsilakka, mattahuulipunia, ihonhoitotuotteita, kuivashampoita ja kosteuden säilyttävät hanskat. Pikatestauksella olen tykännyt kasvovedestä ja tietenkin Batisten kuivashampoista, jotka eivät petä koskaan! Postailen tuotteista pian.

DSC_0443DSC_0513

Avonilta kolme kynsilakkaa. Kyseessä on kauniit metallinhohtoiset sävyt, joilla lakkasin jo äidille kynnet pari viikkoa sitten. Postailen pian nekin kynnet, niin näette kauniit lakat :).

DSC_0450

Tradeva (Adopt.fi) lähetti minulle Adop’t tuoksuja kuusi kappaletta, joista valitsin kolme miedointa itselleni, olen herkkä saamaan päänsärkyä voimakkaista tuoksuista. Eivät nämäkään kyllä kamalan voimakkaita ole, mutta jotakin oli valittava;). Varsinkin tuo glitterinen tuoksu oli aivan ihanan näköinen, mutta harmittavasti hieman liian voimakastuoksuinen juuri minulle! Nyt sinulla on mahdollisuus saada se ja nuo kaksi muuta hurmaavaa tuoksua.

DSC_0462

”Omakustanteiset” tuotteet ovat näköjään suurelta osin Essenceä, koska rakastan kyseistä merkkiä niin kynsilakoissa kuin meikeissäkin. Halpaa ja suht laadukasta, en voi kuin suositella. Tosin jokaisella on oma mielipiteensä. Mukana pari käsirasvaa, kynsilakkoja, huulipuna (H&M) ja luomiväripaletti.