Avainsana-arkisto: hopea

AVON ”metallilakat”

AVONilta sain arvontaan kolme metallinsävyistä lakkaa arvontaan ja tietenkin, koska sain myös omat versiot, niin halusin testailla ne ja miksipä ei jakaa mielipiteeni myös teille! Itse ainakin tykkään lukea kynsilakkojen arvosteluja toisista blogeista, joten enkohän minäkin niistä voisi kirjoitella. Edelleen haluan muistuttaa, että postauspakkoa minulla ei ollut ja mielipiteet ovat täysin omiani, vaikka ne melkoisen positiivisia nyt ovatkin:D. Täytyy myös sanoa, että AVON oli itselle täysin uusi merkki kynsilakkojen osalta.

DSC_0513

DSC_0443

Sävyinä olivat tällä kertaa seuraavat:

DSC_0534

Raw Gold

DSC_0520

White Gold

DSC_0531

Rosie Gold

Omaksi suosikikseni nousi ehdottomasti White Gold, koska vanhemmat lukijat varmasti jo tietävätkin, että olen enemmän hopean ja valkokullan ystävä kuin tavallisen kultaisen. Ei siinä mitään, näissä kynsilakoissa ruusukultainenkin (Rosie Gold) oli oikein kaunis sävy.

Ilmeisesti AVONilla lakat maksavat 10e/kpl, jos oikein tulkitsin sivuja. Ne ovat kuitenkin aina jaksoittain tarjouksessa, vähän kuten Oriflamellakin. Ongelmanahan näissä lakoissa oli hieman se, että niiden levittäminen nätisti oli hankalaa. Kuten useat metallilakat, nämäkin tuppasivat raidoittumaan. Peittävyys näissä oli mielestäni todella hyvä ja päällyslakan kanssa raidatkin tasoittuivat.

WP_20170115_15_07_13_Pro

Äidille tehtiin näillä lakoilla kynnet, joihin halusin teippausten avulla eri osioita eri värein. Siinä vaiheessa selvisi, että nämä lakat kuivuvat suhteellisen hitaasti. Ne olivat olleet kynsillä jo hyvän tovin ennen teippaamista ja tuntuivat koskettaessa kuivilta. Teipeistä poistin kaiken ylimääräisen liiman tarraamalla niitä omaan käteen, mutta silti poistettaessa ne veivät joistakin kohti lakkaa mukanaan. Tämän takia lakkauksesta tuli hieman epätasainen. Nämä metalliset sävyt taas olivat äidin mieleen.

DSC_0530

Itselle lakkasin vain yksinkertaisesti jokaisella värillä ja eri värein kynsiä. Peukalossa ja nimettömässä on Raw Gold, joka raidoittui ehdottomasti vähiten, jos ollenkaan. Jokaista lakkaa on kynsillä kaksi kerrosta. Yllättävää kyllä, laitoin sitä lempparia, eli White Goldia vain yhteen kynteen. Näissäkin mulla oli tarkoituksena teippailla eri värein, mutta lopulta päätin antaa kauniiden sävyjen edustaa ihan yksinään.

BLINGBLING!

Varoitus! Nyt on tulossa todella kimaltavat ja sokaisevat kynnet. Kauhulla odotan sitä hetkeä kun nämä pitää kynsiltä poistaa, mutta ihastelisin näitä kyllä mielelläni pidemmänkin aikaa.

DSC_0253

Kynsillä on pohjalla hopeinen Ginan lakka ja sen päälle on laitettu kasapäin OPIn I Snow You Love Me- lakkaa. Täydellinen pikkujoululakkaus kun teemana on blingbling! Hieman kyllä kauhistutti käyttää noin paljon noita pyöreitä glittereitä, mutta onneksi niitä vielä jäikin sinne pulloon ;).

DSC_0274

Lakkausta tehdessä meni selkä, hermot ja näkö. Oli nimittäin aika työlästä asetella lähes yksitellen nuo hippuset kynsille. Lakkaamisen aloittelin kyllä sillä ajatuksella että glitterkuorrutus tulee vain nimettömiin, mutta toisin kävi… Eikä kaduta yhtään, kyllä nimittäin kimaltaa! :D

DSC_0228

Voitte vain kuvitella kuinka ähräsin myös kuvaamisen kanssa. Tarkentaminen kynsiin tuntui olevan työn ja tuskan takana. Ilman tuota rekvisiittaa en olisi saanut koskaan tarkennettua kynsiin asti, mutta onneksi se sopii kuin nenä päähän tämän lakkauksen kanssa. Ja näkisittepä mekon… Mikäli päädyn siihen blingeimpään versioon niin se ei kyllä jää keneltäkään huomaamatta.

talven ensimmäiset lumihiutaleet

Ensilumi saatiin pari viikkoa sitten ja sen jälkeen oli pakko saada kynsillekin hiutaleita! Ne lumethan sulivat parissa päivässä, mutta nyt ollaan saatu nauttia pakkaslumen piristämistä maisemista. Lunta ei ole paljon, mutta sen verran että kaikkialla on paljon valoisampaa ja nätimpää.
DSC_0037

Kynsille lakkasin Ciatén lakkaa, joka on tullut kalenterista jokin vuosi sitten. Siinä on isompaa ja pienempää glitteriä ja joistakin kulmista katsottaessa pieni sinertävä häivähdys kaiken hopeuden keskellä. Aika kiva lumilakka siis.

DSC_0073

Leimaukset tein mustalla ja valkoisella Essencen lakalla ja viime vuonna hankitulla laatalla, missä on lumihiutaleita ja muita talvisia kuvioita. Pelkät mustat leimaukset eivät vielä näyttäneet hyvältä, mutta heti kun päälle tuli valkoiset, kokonaisuus näytti täyteläisemmältä :). Mitä tykkäät tuplaleimauksesta?

DSC_0031

Kerrankin olin tyytyväinen sekä kynsiin että kuviin! Suurimpana ongelmana tällä hetkellä on kuivat kynsinauhat. Heti kun pihalla on pakkasasteita, myös kädet ovat kuivahtaneet korpuiksi.

DSC_0059Löysin joulukalenteriswappiin kaverin ja nyt kokoan kalenteria hänelle. Suunnittelen myös joulukalenteria joulukuulle ja luvassa on ihan tavallisia postauksia, ohi kynsiaiheen- postauksia, arvontoja ja jo perinteeksi muodostunut salainen joulupakettiarvonta. Katsotaan mitä kaikkea keksinkään…

 

merensininen liukuväri

Mulla olis teille julkaistavana parit juhannusruusukynnet, mutta ensimmäsenä haluan kuitenkin näyttää tällaisen nätin turkoosiin vivahtavan liukuvärin kimalluksella. Turkoosi, merensininen, sininen, sinivihreä, rakkaalla lapsella on monta nimeä ja tämä on yksi sellainen värisävy, että sitä on hankala nimetä, ainakaan näin liukuvärissä, jossa se sekoittuu nätisti valkoisen lakan kanssa.

IMG_0042.CR2

Kynsillä on Essencen tuollainen minttuun vivahtava merenvihreä turkoosi lakka valkoisen Ginan lakan kanssa liukuvärjättynä. Näiden päällä taitaa olla Essencen holoileva glitter, joka on kyllä jo todella vanha lakka. Kaunista kimallusta ja hankalaa kuvattavaa, koska tarkennukset oli joka kuvassa ihan missä sattuu!

IMG_0033.CR2

Liukuvärin kruunaa hopeiset strassit joka kynnessä. Tein samalla kertaa itsellekin liukuvärilakkauksen, joka on sekin vielä esittelemättä. Tykkäsin kovasti sekä omista että näistä äidin kynsistä. Näistä taitaa olla vierähtänyt jo kolmisen viikkoa….

Oikein ihanaa Juhannuksn jälkeistä viikkoa, koska Juhannuksia en ehtinyt tulla toivottelemaan! Juhannus meni rattoisasti töissä lauantai- iltaan asti, jonka jälkeen sunnuntain vapaan kunniaksi sairastuin kunnon vatsatautiin ja oikeastaan koko talouden väki oli kaatunut sunnuntai-iltaan mennessä samaan tautiin. Ei yhtään kiva ja siitä syystä täytyy ottaa pari päivää vähän rauhallisemmin sairasloman merkeissä… Täältä sängyn pohjalta on hyvä postailla, kun muuhun ei kykene!

lisää Girly Bitsiä

Aurinko on satunnaisesti paistellut, lämpötilat ovat päivisin usein plussan puolella, tosin tästä johtuen sataa myös räntää ja vettä, mutta ei anneta sen masentaa, koska kaikki nuo ovat ihan selviä kevään merkkejä! Keväästä innostuneena munkin kynsiltäni löytyy enemmän hohtoa ja kimallusta ja varsinkin holoja… Tosin olen sellainen holoharakka, että holoilukynnet ovat ihan odotettavissakin.
IMG_0012

Kynsillä on taas pari Girly Bits- lakkaa, nimittäin tämä violetti Well Isn’t That Special ja tuttu hopea Don’t Tangle Your Tinsel. Näiden lisäksi myös Girly Bits pikakuivattava päällyslakka ja koristuksina OPI:n I Snow You Love Me, joka on kyllä ihan mainio kaikenlaiseen hopeiseen koristeluun.

IMG_0093

Oltiin tyttöjen kanssa menossa katsomaan Sannin keikkaa, joten kynsille halusin paljon kimallusta. Nimettömät on lakattu hopeisella hololla ja muut kynnet violetilla. Koristuksista sen verran, että ”rajasin” keskarit ja peukalot näillä pyöreillä glittereillä ja pikkurillit ja etusormet saivat tyytyä yhteenkahteen/kynsi. Melkoinen homma vaan tuossakin!

IMG_0047

Tykkääntykkään! Kyllä tuli kivat kynnet ja harmittaakin, että kohta joutuu nämä poistamaan ja vaihtamaan lakkausta. Mutta onneksi on kiva myös päästä lakkaamaan uusiksi:).

don’t tangle your tinsel

Mielettömän kaunis holoileva hopealakka eli tietenkin Girly Bitsin Don’t Tangle Your Tinsel pääsi kynsille samoihin aikoihin, kun tein sillä kynnet myös äidille. Ihan mieletön lakka, pakko myöntää. Eikä poisto-operaatiokaan ollut mahdoton, vaikka glitterisestä lakasta onkin kysymys.

IMG_0099

Pinkki muilla kynsillä on myös Girly Bitsiä, en vaan enää muista lakan nimeä? Holoilevasta lakasta kyse kuitenkin. Ja koska holoilevat, kimaltavat lakat ovat aina lähellä sydäntäni, päätin koristella suht hillitysti, niin että kimallusta jää näkyviin. Mikäpä olisikaan parempi valinta kuin leimaus.

IMG_0125

Leimaus sujui vaivattomasti valitsemallani kukkakuvioinnilla. Kohdistus ei ole koskaan ollut mulle niin tärkeää, tällaisessa kuviossa ei mielestäni haittaa, jos jokaisella kynnellä ei ole näkyvissä juuri se sama kohta leimasta. Katsokaa kuinka tuo Don’t Tangle Your Tinsel kiiltelee leiman alta!

IMG_0080

Pääsin pitkästä aikaa kuvailemaan luonnonvalossa ja vaikka aurinko ei paistanutkaan, holoilua oli havaittavissa ainakin tuossa hopeassa lakassa. En malta odottaa, että saan tämän kimalluksen kynsille aurinkoisella säällä!

 

ruusuja ja kimallusta

Nyt kun on viimeiset päivät tuiskuttanut lunta ihan urakalla, on mukava piristää kynsiä pienellä kimalluksella! Äidin kynsille laiteltiin uutta Girly Bits- Don’t Tangle Your Tinsel- lakkaa, joka on tuo ihana hopeinen kimallus. Itseasiassa samaa lakkaa on minullakin muutamassa kynnessä tällähetkellä;).

IMG_0005

Violetti on Colour Aliken lakka ja edelleen oli älyttömän liuru koostumukseltaan, mutta kolmella kerroksella kelpo tulos. Mietin ensin, että leimailen vain näille violeteille kynsille, mutta leima näytti niin kivalta, että kokeiltiin sitä tuohon hopealle kimalluksellekin!

IMG_0018

Musta, Essencen leimauslakalla tehty leimaus hieman hillitsee tätä kaikkea kimallusta, niin ehkä äitikin pysyy autolla tiellä, kun ei tarvitse ihastella ihan koko ajan kynsiä ;).

IMG_0022

Mitäs tykkäätte Girly Bits- lakoista? Onko kokemusta sarjan pikakuivattavasta päällyslakasta? Ostin sellaiset itselle ja äidille, itse asiassa tässäkin lakkauksessa olen sitä käyttänyt. Ei levittänyt leimoja, ainakaan tällä kertaa ja pinnastakin tuli mukavan kiiltävä.

rakkauskynnet häihin

Sain taas tehdä kynnet häihin. Ihan hyvä, koska oma kynsi-inspiraatio on taas viikon verran ollut karkuteillä. Jotenkin tosi raskasta alkaa poistamaan edellistä lakkausta:D… Voi kun vanha lakkaus aina kuluisi nätisti kokonaan pois parissa päivässä ja saisi vaan lakata uudelleen, mutta ei, täytyy huoltaakin välissä, puuh!

Näissä kynsissä kuitenkin pääsin taas lakkaamaan, ei tarvinnut poistella vanhoja lakkauksia;D. Kynsillä on Dance Legendin Smoky- sarjan Moorland, joka on hämmästyttävän hämäävä lakka. Väriltään se on violetinharmaa, hieman likaisen värinen lakka. Tähän lakkaukseen se kuitenkin passasi paremmin kuin hyvin, koska tarvittiin hieman ”likaisempi” pohjaväri.

IMG_0044

Nimettömissä on paljon kimallusta Konehelsingin GL01:llä ja Ginan Sparkling Silverillä. Tuo ginan hopeinen lakka on ihanan paksua, sitä sai kynnelle pelkästään sutimalla hyvän kerroksen, eikä lakka ollut pelkkää kirkasta nestettä, kuten meinasi tuon Konehelsingin kanssa käydä.

IMG_0046

Leimausta laitettiin kaikkiin muihin paitsi glitterkynsiin. Ei meinannut taas olla helppoa. Kaikki skraapat olivat hukassa, leimauslakka liian tönkköä ja sitärataa… Läksinkin heti seuraavana päivänä leimauslakkaostoksille, nyt pitäisi onnistua.

IMG_0060

Saatiin kuin saatiin kuitekin kynsille söpöt pusuttelevat linnut ja peukalonkynsiin isompi ja hieman pienempi rakastunut pari häiden teemaan sopien. Mä tykkään tästä leimauslaatasta kyllä älyttömästi! <3 Mukavasti sain myös molemmat peukalon leimat samaan suuntaan vinoon, näytti todella tyylikkäältä… Päälle laitettu China Glazen Fairy Dust pelasti tilanteen kuitenkin edukseni.

keinuhevosia

Lakkailin taas uusilla Essence-kalenterin lakoilla. Olen kyllä tyytyväinen itseeni sillä saralla, että olen saanut nyt käytettyä noita uusia lakkoja heti… Yleensä ne jää lojumaan kaapin pohjalle ja unohtuvat. Olen ylpeä myös siitä, että näinkin erikoiset värit kuin vihreät pääsivät käyttöön, vihreä ei ole mun kynsillä se yleisin väri, kuten tiedätte.
IMG_0009

Tumman vihreä Essence oli erittäin peittävä, yksi kerros olisi riittänyt ja se toimi myös todella hyvin vaaleampien kynsien leimaamisessa. Vaaleanvihreä oli mattalakka, mutta päällyslakka pelasti senkin.

IMG_0032

Leimauksena kalenterista tullut keinuhevosleima. Tämän kanssa tappelin tuohon nimettömän kynteen ihan älyttömän kauan… Peitin paperilla osan leimasta ja leimasin kynsille vain yhden rivistön. Olisi tosiaan voinut kokeilla vaikka teippaamista? Noh, kuitenkin loppu hyvin kaikki hyvin ja molemmissa käsissä oli lopulta kaksi täyttä leimauskuviota ja yhdet rivistökynnet.

jouluisen punaista ja hopeaa

Apua, tein vahingossa ihan joulukynnet! Mutta nää on kyllä niin ihanat ja tuijoteltavat, että kyllä kelpaa. Vai mitä tykkäätte? 8)
IMG_0040

Kynsillä viime joulun jälkeen tilattu China Glazen Ruby Pumps ja on kyllä ihanan kimaltava punainen edelleen. Leimaukset hopeaa Dependiä ja hiekkalakat Golden Rosea.

IMG_0030Leimaus samasta laatasta kuin viime lakkauksessakin, eli uudesta talvisesta laatasta minkä kirppistelin. Viimeksi käytin lumihiutaleita, nyt vuorossa olivat havunoksat ja käpyset.

IMG_0014

Kerrankin kerkesin kuvaamaan valoisan aikaan, vaikka ei tällä valoisuuden määrällä pysty kehumaan nyt kun lumetkin sulivat pois:(. Hieman selkämpiä kuvia kuitenkin.

Nyt lähdenkin valmistautumaan, sillä tämän köyhän opiskelijan työläiselämä jatkuu/alkaa tänään taas;) ”Jouluksi kotiin” eiku töihin…